Marraskuun tohinoita

15.11.2021

Mitäs meille kuuluu?

Syksy on siirtymässä talven puolelle ja täällä Etelässä on myös ollut jo kuuraa sekä hieman lunta maassa. Minulla etelässä jatkuvat syksyllä alkaneet osa-aikaiset työt varastolla ja Maaria tohinoi Pohjoisessa omien opintojensa parissa. Paljon kauempana toisistaan ei voisikaan yhteistä yritystä Suomessa pyörittää, alkaa jo rajat tulla vähitellen vastaan. Onneksi on tämä tekniikka, tässä juuri blogia kirjoitellessa odottelen Maarian vapautuvan tunneilta ja laittavan yhteyden päälle. Oikeastaan ainut haaste yrittämisessä meillä välimatkan vuoksi on villavaraston ylläpito: varasto sijaitsee tällä hetkellä Maarian hoiteissa, mutta myös minä tarvitsen lankoja, joten joudumme vähän sumplimaan lähetysten kanssa. Viimeksi vaihdoimme toimitukset, kun olimme molemmat käymässä yhtä aikaa lapsuudenkodissamme. Toki toinen haaste on tuotteiden kuvaaminen, täytyy aikatauluttaa mitä kuvataan, missä ja milloin. Tämä vähän hidastaa hommaa välillä, mutta ainakin tähän asti on saatu asiat toimimaan tällä tapaa.

Uutuusmallit

Syksyn aikana on taas ehtinyt valmistua uutta! Minä tein meille uuden pipomallin, Saana- villapipo, joka siis perinteinen pipo yksinkertaisella resorilla ja päänmyötäisellä kavennuksella. Maaria neulaisi itselleen uuden villakaulurin syksyn koleutta pois pitämään ja miten upea siitä tulikaan! Tämä Sarka- villakauluri pitää takuulla lämpimänä ja värivariaatioita vaihtelemalla se soveltuu monenlaisen asun pariksi. Myös Saana- villapiposta on saatavilla monia eri värivariaatioita, käy tutustumassa ja ihastumassa niihin täältä. Muistathan että voit myös ehdottaa meille omaa värivaihtoehtoasi, mikäli et löydä pipoa mieleisesi värisenä kaupastamme.  

Uusimmissa tuotekuvissamme poseeraa myös uusia malleja. Pikkusisaruksia on hyvä palkata töihin pipopalkalla ;). Samalla saa myös yhteistä puuhaa sisarusten kesken (Huom: itse livistin kuvauksista juuri sopivasti työkiireiden vuoksi :D).  

Joulukuun kässämessuille valmistautumista

Joulukuussa on taas näin korona-aikana jo perinteeksi muodostuneet kässämessut netissä 3-5.12. Mekin olemme osallistumassa myyjäisiin osaltamme. Nyt marraskuun aikana suunnittelemme mainoskuvia ja katsomme mitä uusia tuotteita ehdimme joulumarkkinoille saada! Ainakin uusi  Saana- villapipo ja Sarka- villakauluri pääsevät esille joulumarkkinoilla! Katsotaan jos ehditään niihin vielä ohjeetkin laatia, niin sitten pääsee niitä myös itse neulomaan. Perinteeksi jo melkein meillä muodostunut, että messujen ajan ohje lankatilauksiin kaupan päälle, tätä onkin messuasiakkaat sitten mielellään hyödyntäneet.  

Vaikeuksia lankojen saannissa - suunnitelmat muuttuvat

Villalankojen kysyntä on ollut Suomessa niin valtavaa, että kehräämöillä on varastot aika tyhjillään. Tämä tarkoittaa siis meidän osaltamme myös sitä, että emme saa täydennystä omiin varastoihimme mm. luonnonväristen lankojen osalta ihan hetkeen. Käytännössä myös suunnittelemamme omien värien värjäys siirtyy jonnekin kauemmas tulevaisuuteen - alun perin on ollut tarkoituksena alkaa suunnittelemaan tätä asiaa tarkemmin jo tämän vuoden puolella.

Villapaitoja ja logon suunnittelua

Villapaitojen neulontaa

Meillä molemmilla on ollut omat villapaitaprojektit meneillään. Maaria on neulonut asiakkaalle tilaustyötä, jonka kanssa on ollut haasteita lankojen saannista lähtien. Minä koitan saada viimeisteltyä oman ensimmäisen villapaitani. Välillä on ollut vaikeuksia päättää, mm. mitä kavennustyyliä työssä käyttää ja missä kohtaa. Villapaita on ihan viimeisiä kierroksia (+ se kuuluisa päättely, joka voi viedä pitkänkin aikaa! :D) vaille valmis, enää oikeastaan kaula-aukko ja niskan lisäyskerrokset uupuvat. Innostuin myös tilaamaan itselle lisää lankaa eli kun tämä paita on valmis, niin olisi seuraavan vuoro päästä puikoille. Sitä ennen on kuitenkin yksi tilaustyö välissä, teen vauvanpeiton Joulukuun alussa syntyvälle pienelle tulokkaalle. Niinhän ne molemmat paidat sitten valmistuivat ja alla onkin muutama kuva.


Logon suunnittelua vanhempien lammastilalle

Vanhempiemme kivipellon luomulammastila on ollut toiminnassa jo pitkään. Minä olin itse pieni lapsi kun ensimmäiset lampaat tulivat. Eli tila on ollut toiminnassa jo yli kaksi vuosikymmentä! Nyt on ollut suunnitteilla valmistaa tilalle oma logo, sekä tilan esittelysivu meidän nettisivujemme yhteyteen. Hommahan siis pyörii siten, että minä ja Maaria perustimme yhdessä tämän nettisivuston käsitöiden, lankojen, ja muiden villaan liittyvien tuotteiden myyntiä varten. Teemme siis yhteistyötä kotitilamme kanssa, vaikkakaan emme toimi yrityksen näkökulmasta "perheyrityksenä" vanhempiemme kanssa. Avatakseni eroa perheyritykseen: Rakennamme yrittäjyyttä omalla brändillämme (Finnlamb) Maarian kanssa omista lähtökohdistamme käsin, kun taas perheyrityksissä nettisivusto liittyy tiiviisti tilan toimintaan markkinoiden tilaa ja sen tuotteita tilanimellä. Tämä ehkäisee hyvin sukupolvien välisiä ristiriitatilanteita, kun jokainen saa tehdä oman yrityksensä kanssa juuri niitä asioita, joita eniten haluaa. Ja yhteistyökuviot on kiva lisä sitten siihen päälle.


Logon luomista varten latasin siis itselleni clip studio -piirustustyökalun koneelle. Oman logomme valmistimme Canvas-ohjelmalla, mutta siellä en pääse itse piirtämään haluamiani lammaskuvioita - tarvitsin siis oikean piirtotyökalun. Tässäpä yksi kokeilu, vielä riittää harjoiteltavaa ohjelman käytössä. Aloin myös haaveilemaan kunnollisesta piirtoalustasta tai tabletista, nyt nämä kokeilut olen tehnyt ihan vain läppärin hiirialustalla piirtäen, mikä rajoittaa ja hidastaa tekemistä.

-Marraskuisin terveisin, Asta