Huhtikuun katsaus menneeseen ja tulevaan

08.04.2021

Mahan täydeltä suklaata ja räjähtänyt kävijäliikenne!

Huhtikuu on alkanut levollisissa merkeissä. Pääsiäinen otettiin ihan loman kannalta ja syötiin mahan täydeltä suklaata! Nyt on taas energiaa jatkaa täällä verkon puolella.

Jos pienesti kurkataan vielä maaliskuun puolelle: 

Maaliskuun isoin juttu oli ehdottomasti kässämessut netissä messutapahtuma! Oltiin eka kertaa yrityksenä mukana ja tapahtuman tiimoilta palaveerattiin ja valmisteltiin materiaalia melkein toista viikkoa. Tehtiin myös meidän ensimmäiset livet, jotka muuten löytyvät IGTV:stä meidän instatilin (@finnlamb.fi) puolelta tallenteina. Blogin kuva on juurikin unisieppariliven tuloksia. Olihan se jänskää! Jouduttiin (vai päästiin?) myös laajentamaan meidän verkkokauppasopimustamme, kun messutapahtuma lisäsi niin paljon kuukausiliikennettä että rajat uhkasivat jo tulla vastaan!

Maaliskuun loppupuoli menikin sitten vähän lepäillessä ja alettiin tutustua mm. hakukoneoptimointiin sekä laitettiin uutta kevään väristä lankatilausta matkaan. Nyt vielä odotellaan lankoja, sillä kehräämöllä on ollut pientä ruuhkaa, kun suomalaisiin on iskenyt neuloosi.

Miltä huhtikuu näyttää?

Blogi ystävälle

Huhtikuun ensimmäinen projekti on ollut laittaa alulle meiltä tilatun blogipohjan rakentaminen. Tarkoituksena on rakentaa blogi sellaiselle alustalle, johon voisi myöhemmin tarvittaessa avata myös verkkokauppaa. Samalla siis tutustutaan uusiin verkkokauppa-alustoihin, nimittäin tämä meidän tämänhetkinen alustamme Webnodella ei rakenteiltaan tue meidän tarpeitamme riittävän hyvin.

Blogin rakentamiseen kuuluu myös kaiken teknisen ohella se visuaalinen ilme. Ensimmäisten palaverien jälkeen meillä olikin jo selkeä kuva siitä, miltä sivusto tulee pääpiirteissään näyttämään ja saimme myös logon suunniteltua. Sitä makustellaan rauhassa vielä muun sivuston rakentuessa ja tarvittaessa tehdään pieniä muutoksia.

Villavaatteet hyllylle ja kotia sisustamaan!

Huhtikuussa tapahtuu myös muuta merkittävää: nimittäin ilmojen lämmetessä on aika heittää hanskat ja pipot tiskiin. Kuten varmaan moni muukin, myös me aletaan suunnata katse kesää kohden ja miettiä uusia juttuja. Villatuotteiden puolella mennään enemmän sisustuspainotteisesti kun villapaidat, pipot ja huivit jäävät pikkuhiljaa odottamaan tulevaa syksyä.

Karonkan brändin puolelta tulikin jo maaliskuun puolella unisiepparit myyntiin, samoin Maailolta löydät uniikkeja kierrätysmateriaaleista valmistettuja makrameetöitä. Ja uusia tuoteideoita on jo näidenkin puolelle syntynyt ja parhaita lähdetään jalostamaan eteenpäin. Mutta niistä lisää sitten myöhemmin.